Erotuomarin fyysinen koskemattomuus 2015

Erotuomarin fyysinen koskemattomuus 2015

Erotuomarit ovat joutuneet sekä uhkauksen että fyysisen koskemattomuuden kohteeksi.

On ollut hyvä huomata, että erotuomarit ovat noudattaneet ohjeistusta ja ovat raportoineen ja keskeyttäneet otteluita jos heitä on tönitty ja uhkailtu.

Kaudella 2015 on piirin yksiselitteinen ohje:

Jos ottelutapahtumassa erotuomari/ avustavaerotuomari joutuu fyysisen rikkomuksen tai uhkauksen kohteeksi, johon syyllistyy ottelupöytäkirjaan merkitty henkilö, ottelu päättyy välittömästi riippumatta siitä tunteeko erotuomari itsensä uhatuksi.

Erotuomarin on kuitenkin annettava sääntöjen mukaiset henkilökohtaiset rangaistukset tilanteen aiheuttaneelle henkilölle.

Ottelu päättyy myös, jos kotijoukkue ei pysty takaamaan ottelun turvallista läpivientiä ulkopuolisten häiriötekijöiden vuoksi.

(SPL rangaistusmääräykset 2§ d)

Erotuomarin on tehtävä tapahtuneesta raportti välittömästi ottelun jälkeen.

Jos erotuomari ei ole varma miten ottelun jälkeen täytyy toimia, tulee olla yhteydessä piirin toimistoon, mika.peltola(at)palloliitto.fi

Piirin luottamuselimet ovat kyseisiin tapauksiin tehneet jo päätöksentekomallin, jossa keskeytyksen aiheuttanut henkilö ja joukkue joutuvat selvityksen ja kurinpitotoimien alaiseksi.

Esim. mahdolliset pistemenetykset joukkueelle ovat mahdollisia.