Hyvää uutta vuotta 2013

Itseni ja koko hallituksen puolesta haluan kiittää kaikkia jäseniämme vuodesta 2012 ja toivottaa oikein erinomaista uutta vuotta 2013.

Vuodesta 2012 itselleni jäi mieleen monet jäsenistömme hienot onnistumiset niin liiton, kuin myös piirin sarjoissa, mutta myös valitettavammat asiat, joista päällimmäisenä avustavan erotuomarin menehtyminen pahoinpitelyn seurauksena Hollannissa.

Lisäksi olen todella iloinen hyvästä ja laadukkaasta keskustelusta jäsenistömme Facebook ryhmässä. Kuitenkin on hyvä myös muistaa omien sivujemme keskustelufoorumi.

Nyt kun ensimmäiset ottelut ovat jo tasoon tulleet, niin muistakaa varata otteluita itsellenne kohtuudella. Muistakaa ajatella myös muitakin jäseniämme ja jättää heillekin mahdollisuus varata pelejä ja näin ollen antaa heille mahdollisuus päästä viheltämään hyviä pelejä.

LEK-Cup:n viidettä sijaa on jalkapallojoukkueemme hyvä lähteä parantamaan ensi syksynä. Viime vuonna joukkuettamme vaivasi paha pelaajapula.

Tätä kirjoittaessa uusi hallitus ei ole vielä kokoontunut, mutta hallituksen jäseninä kaudella 2013 toimivat allekirjoittaneen lisäksi: Raimo Kalliokoski, Juho Luukkanen, Jussi Saarijärvi, Joni Taipale, sekä täysin uusina jäseninä Juho Rahko ja Janne Haikari.

Vantaalla 1.1.2013

Sami Turunen

Puheenjohtaja

Espoon Erotuomarikerho